Kumpi on ihmisen paras ystävä, kirja vai koira? Kumpikaan ei korvaa toisiaan. Siunattu on hän, jolla on molemmat. Selvästi se toiminta, joka yhdellä on kirjojen kanssa ja toisella eläinten kanssa, saa mielenterveyden paremmaksi. Mutta niin paljon kuin rakastankaan ja arvostankaan meidän nelijalkaisten kaniiniystäviemme seuraa, minun täytyy silti sanoa, että se suhde, mitä minulla on kirjojen kanssa, on ihan jotain muuta. Onko se sen vuoksi, että kirjat ovat kanssamme ikuisesti? Sen vuoksi, että kirjat ovat tiedon holvi? Kerron vielä lisää tästä, lue eteenpäin…

Olet saattanut kuulla tiedemiesten sanovan, että aivoille on parempi lukea kirja kuin katsoa televisiota tai valmiiksi tehty video. Tämän asian selitys on yksinkertainen mutta kiehtova. Kun luemme kuvauksen vaikkapa maisemasta, jos 10 ihmistä lukevat saman kuvauksen, kaikki heistä ajattelevat jotain erilaista. Tämä tapahtuu sen vuoksi, että aivot työskentelevät ja tekevät mielikuvia perustuen jokaisen omiin kokemuksiin ja tuntemuksiin. Kun katsotaan videota samasta maisemasta, aivoissa ei ole tilaa luovuudelle: Mielikuvat ovat valmiiksi tehtyjä ja aivot hyväksyvät ne: sen vuoksi ei ole ylimääräistä työtä aivoille tehtäväksi. Siksi on sen sijaan parempi, että on tilaa ajatuksille.

Olet varmasti kuullut klassisen Groucho Marxin vitsin ”Koiran ulkopuolella, kirja on ihmisen paras ystävä. Koiran sisällä on liian pimeää lukea.” Vaikka monet sanovat, että vitsi ei olisi hänen keksintönsä, ihmisillä silti oli kirjoja aikaisella 1910-luvulla. Tiedän kyllä, ettei heillä ollut internetyhteyttä siihen aikaan, mutta yhteiskunnallinen tapa viettää vapaa-aikaa oli täysin erilainen kuin nykyään. Kirja oli koko maailma (mikä on yhä totta, mutta tietoa tulvii meille nykyään miljoonasta eri suunnasta) ja sen vuoksi ne olivat suurimmalle osalle rakkaita.

Minulla on tapana ajatella, että kirjasto on kirjojen talo. Se on hauska ajatus, mutta myös totta. Kirjastossa on monen tyyppisiä kirjoja ja sen vuoksi meillä on omat mieltymyksemme, minä rohkaisisin teitä lukemaan niin monia erilaisia kuin suinkin on mahdollista. Jotkut niistä ovat novelleja, jotkut aikakauslehtiä, jotkut taas artikkeleita ja uskonnollisia kirjoja. Kirjoista on meille seuraa hyvinä ja pahoina päivinä. Ne virkistävät mieltämme kuten kuvailinkin hetki sitten. Monta kertaa, kun matkustamme bussilla tai junalla, kirjat saavat parhaiten aikamme kulumaan ja ne ovat meille hyvää viihdettä, mutta kaikkein tärkeintä on tieto! Minulle on hyvin olennaista lukea erilaisia kirjoja. Ei ole hyödyllistä vain lukea kirja. Planeetallamme on hyvin monia erilaisia ihmisiä ja hyvin erilaisia makuja, mielipiteitä, näkemyksiä, jne. sinä et tule ikinä ymmärtämään maailman monimuotoisuutta vain lukemalla yhdenlaisia kirjoja. Sinun täytyy olla paljon uteliaampi. Mutta tietysti, jos olet kiinnostunut kirjoista ylipäänsä, sitten arvaan, että olet lukutoukka ja tulet etsimään erilaisia kirjoja itsellesi.

Varsinkin johtajat puhuvat kirjoista ja niiden tärkeydestä ihmisille, ei ole mikään virhe, että näet monia uskonnollisia kirjoja tai historiallisia kirjoja, eeppisiä kirjoja tai jopa keisarien muistelmia heidän hyllyissään. Jokaisen johtajan täytyy olla vahva ja perusteellisesti koulutettu, järkevä ja viisas. Menneisyydessä ainakin, tämä tarkoitti paljon lukenutta mutta myös peräkkäisten kirjojen seuraamista, joissa kirjoitettiin uudelleen vanhoja tekstejä. Kuten myös tieteessä, uusi tieto kumoaa vanhan. Vaikka pyhät kirjat eivät tietenkään toimi samalla tavalla… tiedät mitä tarkoitan.

Kirjalla ei ole tunteita tai mielialoja, siksi se on aina sinua varten ja odottaa sinua. Se ei tuomitse sinua, se ei inhoa sinua. Kuitenkin se ansaitsee sinun kunnioituksen, varmista että pidät hyvää huolta siitä, vartioit sitä, et anna ötököiden syödä sitä, et anna sen mädäntyä, et anna sen pölyyntyä. Ymmärrän jos saat sen saman vanhan tunteen, että vanhoja kirjoja on mukava omistaa (kuten minä), kuitenkin luulen, että jokaiselle asialle on rajansa, ja se voi olla epähygieenistä. Me olemme huolellisia niiden asioiden kanssa, joita rakastamme, ja sama asia toimii kirjojen suhteen.

Jokaiselle mielialalle ja tilanteelle on oma kirjansa. Vaikka meillä on taipumus ajatella, että klassiset kirjailijat olivat viisaampia tai älykkäämpiä, älä jätä huomioimatta moderneja kirjailijoita.  Voit joutua katumaan sitä. George Orwell, Umberto Eco ovat moderneja kirjailijoita, jotka ovat antaneet meille kaikkien aikojen klassikoita. Ehkä nykyajan teknologia on siirtänyt mielenkiinnon moniin nopeampiin tapoihin luoda tarinoita tai tekstejä ja tämä voi poiketa viisaammista, perusteellisesti pohdiskelevasta tavasta kirjoittaa mitä tapaa entisaikojen kirjailijat tapasivat käyttää. Olen tästä asiasta samaa mieltä. Kuitenkin nykyään on monia kirjailijoita, jotka ansaitsevat sinun aikaasi, muista että joku löytää aina timantin pitkän ajan kaivamisen jälkeen. Sama pätee kirjoihin, älä luovuta koska et ikinä tiedä mitä olet juuri löytämässä.